Arkisto joulukuu 2007|Monthly archive page
projektin arviointi
Ryhmän tirehtöörin virkaa toimittivat Mikko Lampi ja Jarkko Jyrälä (T075KN).
Projektin työrupeaman kuvaus:
Käyttöliittymän ja graafisen ulkoasun protoilu vei suurimman osan alkuviikkojen työajasta. Avustajana toimi mm. Adobe Photoshop. Materiaalin metsästys ja puntarointi oli seuraava työvaihe, johon upposi erinäisiä työtunteja. Lopulta vääntelimme ja kääntelimme muutaman rupeaman kouluajan puitteissa, mutta homma kallistui kuitenkin kotona ahertamiseksi. Lopullisen version kasaamiseen kului yllättävän paljon aikaa ja kofeiiniä. Lopullisia työtunteja tuhlasimme käytimme hyödyllisesti arviolta 16 tuntia ( ilman taukoja, ruoskan jäljet yhä selässä punoittaen).
Mielestämme työ oli oikein onnistunut ottaen huomioon sen olevan ensimmäisiä laatuaan pitkän flash -suunnittelija uramme aikana. Olisimme voineet toteuttaa paremmin esityksen rungon rakenteen käyttämällä kehittyneempää ActionScript muotoilua ja nimettyjä kehyksiä. Olisimme myös voineet integroida XML pohjaisen päivitysmekanismin. Muiden parasta ajatellen emme nostaneet tasoa taivaisiin.
Ylimääräistä päänvaivaa aiheutti myös Flash ohjelman kenkkuilut ja versioiden väliset erot. Koululla oli vain ikivanha Flash MX (versio 6).
Ryhmäprojekti ja käytetty tuotantotapa oli ok, mutta oppilaiden motivaatioissa olisi rutkasti parannettavaa. Mielestämme myös ryhmä oli hitusen liian suuri luovaan suunnittelutyöhön.
Mielestämme olemme tehneet kiitettävää työtä (eli 10-9 pistettä).
Jätä kommentti