Arkisto kategorialle ‘suunnittelu’
Projekti: ideointia ja esittelyjä
Tänään oli vuorossa projektin alustavien ideoiden esittelyä, käsittelyä ja tulevan suunnittelusuunnan hahmottelua. Ryhmämme vastuulla oli suunnitella ja myöhemmin toteuttaa IT-laitoksen yritysyhteistyökumppanien ja -projektien esittely.
Raakaversion vääntely ja kääntely johti lopulta kokonaan uuteen suunnitelmaan, joskin lähtökohtana toiminut idean prototyyppi loi kiitettävän pohjan, jolle perustaa jatkoa. Alustavasta protosta jäi käteen idea lähestyä informaatiota kahdesta näkökulmasta; yritysten ja projektien aiheiden suunnalta. Erityistä korostusta saivat osakseen kaksi pääyhteistyökumppaniamme Cisco ja Avid. Molemmille varattiin paikka staattisesta taustasta suoraan Mamkin logon lähistöltä maksimaalisen iskukyvyn turvaamiseksi. Tuloksena prosessista syntyi mm. graafisen suunnitelman ja esitystavan ensimmäinen vakavasti otettava versio.
Yleiseksi ongelmaksi muodostui eri ryhmien suunnitelmien sillisalaattimaisuus ja yleisten linjojen ympäripyöreä suunnittelu, joka kuitenkin onnistuneesti delegointiin ryhmälle mattimyöhäisiä. Projektista jäi kuitenkin näin alkuvaiheen perusteella jokseenkin hätäinen ja epävarma jälkimaku. Toinen mielessä mylvinyt ongelma esittäytyi teknisen toteuksen väijyvänä peikkona. Jokseenkin harvalla ryhmällä tuntui olevan selvää visiota tai kokemusta vastaavista projekteista, tai sitten kyseessä oli tarkasti varjeltu ideologinen tiedonpimitys.
Niin tai näin, projektin etenee aikataulussa ja voi osoittautua tehokkaaksi kuin täyslaidallinen tykistökeskitystä taistelutantereella. Mottonamme olkoon siis “quality over quantity” eli perinteisemmin suomeksi laatu ennen määrää.
ideointimenetelmistä..
muodolliset menetelmät
Muodolliset ideointimenetelmät sopivat laajoihin projekteihin. Niitä käytettäessä kannattaa miettiä osallistujien määrää ja projektin tyyppiä. Menetelmänä se sopii esim. tuotekehitysprojekteihin, joissa pitää keksiä uusia asioita tai päättää isohkossa ryhmässä ideoiden järkevyydestä ja eteenpäin viemisestä. Muodollisuus on hyvä, kun tuloksia on saatava tavalla tai toisella.
vapaamuotoinen menettely
Vapaamuotoisia menettelytapoja mm. keskustelua kannattaa suosia, jos halutaan nostaa esiin luovia ideoita, projekti ei ole kovin laaja tai mikäli se vain luonnistuu paremmin. Tämänkaltaiset menetelmät toimivat parhaiten juuri pienryhmissä, joissa ajatustenvaihto on elintärkeää.
Projekti: alkutaival
Saimme asiakkaalta (Mamkin IT-laitokselta) toimeksiannon, jonka ideana on kehittää tietotekniikkalinjojen koulutusmarkkinointia kiinnostavammaksi; kohderyhmänä nuoret hakijat.
Ensimmäiseksi ideoimme iskulauseita koko opintoryhmän voimin. Sloganien joukosta löi ylivoimaisesti läpi moderni /join #mamk. Seuraavana toimenpiteenä kävimme läpi kunkin ryhmän tärkeinä pitämiä sisältökokonaisuuksia ja kokosimme parhaat ehdokkaat äänestettäviksi tulevaisuuden varalle. Kun olimme saaneet vedoksen sisältökokonaisuudesta puuhastelimme eri aiheiden ja kokonaisuuksien parissa luodaksemme yleisiä linjoja projektia varten.
Seurasi hajaannus kahteen pienempään ryhmään kokoushuoneiden napostelupöytien ääreen. Tehtävänämme oli suunnitella intro sovellettavaksi mainoskampanjaan. Ryhmämme kantavana ideana lähti elokuvatraileri tyylinen ratkaisu. Luovina ihmisinä integroimme siihen paljon trendikkäitä räjähdyksiä, bullet-time hidastuksia, vauhtia sekä vaarantunnetta, kuten nykyiseen trailerikulttuuriin perehtyneet informaatiovirran asukit hyvin tietävät. Ja toki paketista löytyivät myös mainoksista tutut before-after teemat.
Ollessamme hyvin tyytyväisiä lopputulokseen (raakakäsikirjoituksen esimuodon hahmotelmaan) ja huomatessamme ruokatarjoilun huventuneen siirryimme luokkahuoneeseen esittämään visiomme ja tekemään yhteenvetoa seuraavan palaverin lähtökohdaksi.
Jätä kommentti